Nyt me ollaan taas yhdessä. Juuri kun sekoilin ja sotkin elämäni se haluu mut taas. Se sano kyl et se on kokoajan halunnut, ei se vaan oo kehdannu. Sen jälkeen mitä se on mulle tehnyt.

En mä voi kiistää ettenkö haluais. Etteikö se tuntuis ihanalta. Muiden katseet kyllä verottaa. Kaikki katsoo kuin pientä lasta. Ihan kuin se ois vaihe. Ehkä rakkaus on vaihe.

Oli duunipaikan pikkujoulut, jotka oli loppupeleis ihan kivat. Ei ois kyl yhtään huvittanu mennä, pakotin itteni nousee sängystä ja menee sinne. Join liikaa, heräsin duunikaverin sohvalta ja menin duuniin. Enkä tiiä kehtaanko nyt enää mennä töihin.

Onneks mul on nyt se jonka syliin käpertyä.

Tarvitsen sitä liikaa.